Bookmark and Share Geokätköily » Sanasto

Geokätköilysanasto

A

A-GPS

Assisted GPS. Avustettu satelliittipaikannus, jossa GPS-järjestelmän apuna käytetään jotain toista paikannusmenetelmää. Yleisin A-GPS -menetelmä on matkapuhelinverkon hyödyntäminen GPS:n apuna matkapuhelimissa. A-GPS:n avulla GPS pääsee nopeammin kartalle ja paikannus on tarkempaa.

ALR

Additional Logging Requirement, eli lokkauksen lisävaatimus. Tavallisen purkillisen kätkön hyväksyttävä löytö ei saa vaatia muuta kuin sen että etsijän nimi on lokikirjassa. Aiemmin lisävaatimukset olivat sallittuja ja joissakin kätköissä saatettiinkin esimerkiksi vaatia valokuvan ottamista.

B

Bluetooth

Monesta kännykästä löytyvä langaton viestintärajapinta. Bluetoothilla kännykkään voi liittää langattoman hands free -laitteen tai ulkoisen GPS-vastaanottimen.

BYOP

Bring Your Own Pen (Tuo oma kynäsi). Kätkökuvauksissa käytetty lyhenne joka tarkoittaa että kätköpurkki on niin pieni ettei sinne mahdu kynää. Ota mukaan oma kynä, jotta saat nimimerkkisi lokikirjaan.

C

CITO

Cache In, Trash Out. Siivoustapahtumista käytetty lyhenne. Lyhenteellä tarkoitetaan myös geokätköilijöiden yleistä periaatetta että kätköjä hakiessa kerätään roskia pois maastosta, eli "citotaan".

D

Datum

Datum eli datum on maanmittauksessa käytetty vertailujärjestelmä. Koordinaattijärjestelmät perustuvat datumeihin. GPS-laitteessa koordinaattijärjestelmän valinta saattaa olla otsikoitu datumiksi. Ks. WGS84

DNF (Did not find)

En löytänyt. DNF-lokkaus on ilmoitus kätkön omistajalle siitä että kätköä on yritetty sitä löytämättä. DNF-kannattaa kirjata aina kun on tosissaan yrittänyt löytää jotain kätköä siinä onnistumatta. Kun DNF-lokeja tulee useampi voi omistaja käydä tarkistamassa kätkön kunnon tai säätää sen vaikeusastetta.

E

EGNOS (European Geostationary Navigation Overlay Service)

Eurooppalainen satelliittipaikannuksen tarkkuutta parantava järjestelmä. Yhdysvalloissa vastaava järjestelmä on nimeltään WAAS. EGNOSin ja WAAS:n avulla voidaan päästä jopa kahden metrin paikannustarkkuuteen.

 

EOEJ

Ei otettu, ei jätetty. Lokeissa käytetty lyhennys.

EUREF-FIN

Vuonna 2006 Suomessa käyttöön otettu koordinaattijärjestelmä. Geokätköilyn kannalta EUREF-FIN on identtinen GPS:n oletusjärjestelmä WGS84:n kanssa. Järjestelmien ero on aina alle metri.

 

 

F

FBA (Found Before Approval)

Kätkö löydetty ennen julkaisua. Tätä lyhennettä käytetään yleensä kun joku löytää sattumalta uuden kätkön ennen julkaisua. Ajoittain tulevista kätköistä on ollut mahdollista saada tietoa Geocaching.com:n rajapinnan puutteita hyödyntäen,

Fixi

Fixillä tarkoitetaan tilannetta jossa GPS-vastaanotin kuulee riittävän määrän satellitteja ja pystyy määrittämään sijaintinsa. Kun GPS on saanut fixin se on niin sanotusti kartalla.

FTF (First To Find)

Kätkön ensimmäinen löytäjä. Monella paikkakunnalla uuden kätkön julkaisu aiheuttaa enemmän tai vähemmän leikkimielisen kisan siitä kuka ehtii ensimmäisenä uudelle purkille.

G

Galileo

Euroopan unionin ja Euroopan avaruusjärjestön yhteinen kehitteillä oleva satelliittipaikannusjärjestelmä. Galileo-hanke on kärsinyt rahoitusvaikeuksista, mutta tavoitteena on saada se toimintakuntoon vuoteen 2012 mennessä.

GC (geocoin)

ks. Geokolikko

Geokolikko

Geokolikot ovat kätköstä toiseen reissaavia, juuri tätä tarkoitusta varten tehtyjä kolikoita. Jokaisella geokolikolla on oma seurantakoodi jonka avulla sen siirto kirjataan Geocaching.com [en] -sivustolle. Älä ota geokolikkoa matkaasi, jos et ole varma että voit viedä sen pian toiseen kätköön. Geokolikon omistaja on voinut määrittää sille myös tarkan tavoitteen tai päämäärän. Ks. myös Travel bug.

Geokätkentä

Lehdistö on käyttänyt monessa artikkelissa geokätköilystä nimeä geokätkentä. Harrastajat itse suosivat geokätköily-nimitystä, koska harrastus on enimmäkseen kätköjen etsintää eikä kätkentää.

GLONASS

Venäläinen satelliittipaikannusjärjestelmä. Vastaa yhdysvaltalaista GPS-järjestelmää.

GPS (Global Positioning System)

Maailmanlaajuinen amerikkalainen satelliittipaikannusjärjestelmä. GPS järjestelmän kehittäminen alkoi 70-luvun puolivälissä. Tavoitteena oli saada sotilas- ja siviilikäyttöön sopiva paikannusjärjestelmä. GPS-järjestelmä tuli käyttöön täydellisenä vuonna 1995 ja vuonna 2000 Yhdysvallat poisti järjestelmästä siviilikäytön häirinnän, joka paransi tarkkuutta huomattavasti. Geokätköily syntyi kun GPS-harrastajat kokeilivat tarkentunutta järjestelmää piilottamalla ämpärin metsään.

GPSr (Global Positioning System receiver)

GPS-vastaanotin. Yleisessä puhekielessä vastaanottimesta puhutaan usein GPS-nimellä vaikka se tarkoittaa koko järjestelmää.

Groundspeak Inc.

Geocaching.com -verkkosivua ylläpitävä yhdysvaltalainen yritys. Groundspeakin pääkonttori sijaitsee Seattlessa.

H

I

J

Jästi

Harry Potterista lainattu ilmaus jolla tarkoitetaan henkilöä joka ei harrasta geokätköilyä.

K

 

KK

Kiitos kätköstä. Lokeissa käytetty lyhennys.

KKJ

Kartasto koordinaattijärjestelmä.
Suomessa aiemmin käytössä ollut koordinaattijärjestelmä. Tämä voi olla oletuksena joissain Suomessa myytävissä GPS-laitteissa. Oikea asetus on WGS84.

L

Letterboxing

Ks. Lodjaus

The Lily Pad

"Lumpeenlehti", Groundspeak-yhtiön pääkonttori Seattlessa. Pääkonttorissa on myös geokätkö GCK25B Groundspeak Headquarters, jossa voi käydä sopimalla ajan etukäteen.

Lodjaus

Partiolaisten harrastama laji, jossa geokätköjen tapaisia purkkeja etsitään vinkkien perusteella.

 

LPC

Lamp Post Cache. USAssa on valtavan paljon katulamppujen alaosan suojusten alle piilotettuja mikrokätköjä, joista yleisesti käytetään lyhennystä LPC. Tälläisiä kätköjä pidetään yleisesti varsin mielikuvituksettomina. Suomessa vastaava tyyppi voisi olla aidan tolppien päihin piilotetut filmipurkit, joita riittää kyllästymiseen asti.

M

MIST

Micro In a Spruce Tree eli mikro kuusessa.

Muggle

Jästi englanniksi (ks. Jästi). Monikkona muggles. Yleinen virhe on lisätä sanan loppuun R-kirjain.

N

NATSBOG (Not Able To Search Because of Geomuggles)

En voinut etsiä jästien takia. Lokeissa käytetty lyhenne.

NAVSTAR

GPS-järjestelmän virallinen nimi on NAVSTAR GPS ja GPS-satelliitit ovat NAVSTAR-nimisiä.

O

P

PMO

Premium Member Only -kätkö. Geocaching.com Premium-jäsenyyden ostaneet voivat tehdä kätköjä jotka näkyvät vain muille premium-jäsenille.

Pocket Query

Geocaching.com -sivun ajastettu kätkökysely jonka avulla kätköjä voi ladata helposti GPS-laitteisiin. Pocket queryllä voi hakea kerrallaan enintään 1000 kätköä ja hakuehdot voi asettaa tarkasti. Kyselyssä voi helposti rajata kätköjä pois esimerkiksi maastoluokituksen tai attribuuttien mukaan. Pocket Queryt ovat vain premium-jäsenten käytössä.

Premium Membership

Geocaching.com -sivun maksullinen jäsenyys. Premium-jäsenet pääsevät mm. tekemään tarkempia kätkö hakuja kartalla ja voivat luoda Pocket Query -kyselyitä.

Q

R

Reviewer

ks. 'Vapaaehtoinen kätkötarkastaja'

ROT-13

Vinkkien salakirjoittamisessa käytetty yksinkertainen salaus.

S

Siivoustapahtuma

Geokätköilytapahtuma jossa on tarkoituksena siivota jokin yleinen alue roskista ja piilottaa alueelle geokätkö. Ks. CITO.

Sockpuppet

Ks. sukkanukke

Sukkanukke

Sukkanukke, sockpuppet on jonkun käyttäjän internetpalveluun rekisteröimä valheellinen käyttäjätili. Sukkanukke-tunnus luodaan yleensä koska ei uskalleta esittää mielipiteitä omalla nimimerkillä. Valitettavasti Suomessakin on törmätty tähän ilmiöön geokätköilyn parissa. Geokätköilyssä sukkanukke-tunnuksen tunnistaa yleensä siitä että tunnuksella ei ole yhtään merkittyä kätkölöytöä. Sukkanuken kirjoittamat asiattomat lokimerkinnät voi huoletta poistaa.

T

TB

Ks.Travel Bug

TFTC (Thanks for the cache)

Kiitos kätköstä. Lokeissa käytetty lyhennys.

TFTMC (Thanks for the micro-cache)

Kiitos mikrokätköstä. Lokeissa käytetty lyhennys.

TNLN (Took Nothing, Left Nothing)

En ottanut enkä jättänyt mitään. Lokeissa käytetty lyhennys.

Travel Bug

Travel Bug on kätköstä toiseen reissaava pieni esine, jonka tunnistaa erityisestä Travel Bug -laatasta. Jokaisessa Travel Bug -laatassa on koodi jonka avulla sen liikkeitä voi seurata Geocaching.com [en] -sivustolla. Älä ota Travel Bugia matkaasi jos et ole varma että voit viedä sen pian toiseen kätköön. Travel Bugin omistaja on voinut määrittää sille myös tarkan tavoitteen tai päämäärän. Ks. myös geokolikko

U

V

Vapaaehtoinen kätkötarkastaja

Kätkötarkastaja on Groundspeakin valitsema harrastaja joka huolehtii vapaaehtoistyönä kätköjen tarkastamisesta tietyllä alueella.

W

WAAS (Wide Area Augmentation System)

Amerikkalainen GPS-paikannuksen tarkkuutta parantava järjestelmä, toimii vain Amerikassa. Eurooppalainen vastine on EGNOS.

WGS84

GPS-järjestelmän koordinaattijärjestelmä. Geokätköjen koordinaatit ilmoitetaan tässä muodossa. GPS-laitteen voi asettaa näyttämään koordinaatit myös muissa järjestelmissä, mutta geokätköilyä varten kannattaa käyttää WGS84:ää.

Wherigo

Groundspeak-yhtiön kehittämä pelialusta jolla voi kehittää paikkasidonnaisia pelejä.

X

Y

Z

Å

Ä

Ö